tiistai 20. tammikuuta 2015

Prinsessasmoothieta




Tyttö sai kesällä syntymäpäivälahjaksi prinsessakirjan, jossa on kaikenlaisia pieniä leipomisohjeita. Sitä selailee monesti ja toivoo, että tehdään jotakin prinsessaleipomuksia. Mutta usein puuttuu jokin tärkeä aine, eikä kaupat ole ihan lähellä. Niinpä tulee aina vain luvattua että tehdään joskus myöhemmin.




Nyt oli isä ihan varta vasten ostanut aineita smoothien tekoon. Tyttö paloitteli itse banaaneja vähän pienemmäksi, pakastimesta kaivettiin rasia mansikoita ja mustikoita ja nämä laitettiin maustamattoman jugurtin sekaan. Vielä hunajaa ja pellavarouhetta päälle ja sitten sekoitin pyörimään.




Siinähän olikin sitten välipala valmis. Maistui kuulema ihan oikealle prinsessasmoothielle, vaikka vähän kirjan ohjetta muokattiinkin.




Leipominen onkin sellainen touhu, johon ei tarvitse kaveria houkutella. Tyttö olisi kovasti tulossa joka kerta auttamaan. Ja niin kai se innostus säilyy kun antaa ainakin jotain pientä tehdä siinä mukana, vaikka olisikin helpompi tehdä ihan itse.