maanantai 23. maaliskuuta 2015

Harmaapäätikka vierailulla

Keittiön pöydän ääressä istuessa tulee samalla katseltua lintujen touhuja ruokintapaikalla. Talipalloja saa kaupasta tuoda vähän väliä, kun tiaiset närhien ja käpytikkojen avustuksella niitä nokkivat. Eräänä päivänä joku oudon näköinen lintu kiinnitti huomiomme, mutta ei täysin varmaksi keritty sitä tunnistaa, ennekuin se säikähti jotakin ja katosi pois. Mutta pari päivää sitten lintu ilmaantui taas ruokailemaan, ja nyt ennätin kuvaamaankin sen ikkunan läpi. Ja tunnistimme lajin harmaapäätikaksi. Ei kovin yleinen lalji täällä, mutta ei niin harvinainenkaan että lintubongarit sen perässä juoksisivat. Mutta meistä oli kiva saada uusia lintututtavuuksia. Nyt vain odotamme, jäikö se tänne asustelemaan vai oliko ohikulkumatkalla.




Joskus aikaisemmin meillä oli auringonkukansiemeniä tarjolla, ja silloin oravat näyttivät kilpailevan siitä, kuka ennättää eniten siemeniä popsia. Tänä talvena ei ole muuta ollut kuin talipalloja, eikä oravia ole näkynyt syömässä. Mutta nyt yksi orava hoksasi, että kyllä nuo pallerotkin ovat hyviä ja taiteili oksilla niitä ahmien.






Vielä yksi uusi lintu saapui etsimään ruokaa, keltasirkku. Meille ne ilmestyvät aina vasta kevään tullessa, vaikka monessa paikassa ovatkin ihan yleisiä läpi talven. Sitten odotellaa mustarastasta ja vihervarpusia...




Pääsiäinenkin lähestyy. Tyttö kylvi useaan astiaan rairuohon siemeniä ja kävimme viemässä yhden niistä mummon ja ukin iloksi kasvamaan. Saivat ohjeeksi huolehtia ruohon kastelusta hyvin. Kävimme samalla mummon kanssa keräämässä pajunoksia, sillä tytön täytyy viedä huomiseksi niitä päiväkodille. Koristelevat niistä sitten virpomisvitsoja. Palmusunnuntaina käydään ainakin kummien luona ja mummolassa virpomassa, korikin on jo valmiina virpomispalkkioita varten.